Tässä vaiheessa kevättä monet odottavat jo kesää, lomaa ja lepoa. Seurakunta tarvitsee myös lomaa ja lepoa. Meillä on takanamme hieno syksy, talvi ja kevät. Alkaa olla aika levätä. Näin oli myös Jeesuksella ja opetuslapsilla.
”Apostolit kokoontuivat Jeesuksen luo ja kertoivat hänelle kaiken, mitä olivat tehneet ja opettaneet. Silloin hän sanoi heille: ”Tulkaa yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän. Tulijoita ja menijöitä oli näet paljon, eivätkä he ehtineet edes syödä. Niin he lähtivät veneellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen.” (Mark. 6: 33)
Meidän mielemme ja ruumiimme tarvitsee lepoa, mitä sitten ponnistelusi vuoden aikana on ollutkaan. Jeesus ei kaipaa suorituksiamme tai sitä, että osoitamme jaksavamme koko ajan. Hän osoitti myös opetuslapsille, että lepo ja vetäytyminen on tarpeen välillä. Se ei ole vetäytymistä Jumalasta, vaan hakeutumista Jumalan läsnäoloon, elävän veden lähteille.
Meillä on silti vielä hyvää ohjelmaa tulossa toukokuussa. Ohjelmaa, joka kutsuu iloon ja yhteyteen. Alkukesästä menemme jälleen Suomen kauniiseen luontoon Raisioon Luontojumalanpalvelusta viettämään. Seurakunnassa on pieniä tilaisuuksia kesän ajan joka toinen sunnuntai. Hyödyntäkää myös Åbo Metskun tilaisuuden vuorosunnuntaisin. Laaksoilla on heinäkuussa seurat ja kesän ohjelma huipentuu Silta-leiriin, jossa on avoin leirijumalanpalvelus lauantaina. Leirin teemana on myös ”Ilo”. Tässä kirjeessä on mukana ohjelma ja tietoa myös Metodistikirkon vuosikonferenssista ja Leiristä, sekä ilmoittautumislinkit.
Ensi syksynä kokeilemme tilaisuuksien siirtämistä lauantaille (Jumalanpalvelukset klo 14.30 ja Mahdollisuuksien illat klo 17. Lauantaissa meillä on huomattavasti enemmän aikaa. Mutta tästä tiedotamme lisää myöhemmin.
Nyt hyvää loppukevättä ja kesää! Nähdään Sillassa, konferenssissa, leireillä tai muuten vaan!
Siunaavin terveisin,
Liisa Lehti
pastori
Silta, Turun metodistiseurakunta
040-1396061, liisa.lehti@metodistikirkko.net