(Kuva: Metodistien lähetystalo, Helsinki)
Metodismin tulo Suomeen 1800‑luvulla
Metodismi juurtui Suomeen 1800‑luvun lopulla. Ensimmäinen tunnettu suomalainen metodisti oli opettaja Maria Charlotta Hydén, joka tuli uskoon Tukholmassa vuonna 1839 kuunnellessaan George Scottia. 1850–60‑luvuilla New Yorkista palanneet merimiehet toivat metodistisia vaikutteita Vaasaan ja Kristiinankaupunkiin.
1870–80‑lukujen vaihteessa Ruotsin metodistikirkko lähetti paikallissaarnaajia Suomeen. K.J. Lindborg aloitti työn Vaasassa vuonna 1880, ja sinne perustettiin Suomen ensimmäinen metodistiseurakunta vuonna 1881. Uusia seurakuntia syntyi samalla vuosikymmenellä myös Helsinkiin, Kristiinankaupunkiin, Hankoon, Tammisaareen ja Kokkolaan.
Vuonna 1885 Suomi sai oman piirikunnan, ja vuonna 1887 perustettiin ensimmäinen suomenkielinen seurakunta Poriin. Vuonna 1892 perustettiin Suomen metodistikirkko, joka toimi aluksi ”Suomen ja Pietarin lähetyksenä” Ruotsin konferenssin alaisuudessa.
Suomen metodistikirkon varhainen kasvu
Suomenkielinen lehti Rauhan Sanomia aloitti vuonna 1894, ja sen ympärille muodostui laaja kustannustoiminta. Merkittävä johtaja oli J.W. Häggman, joka vaikutti seminaarissa, kirkon hallinnossa ja seurakuntatyössä. Tampereelle perustettiin vuonna 1897 teologinen seminaari, joka koulutti työntekijöitä vuosikymmenten ajan. Kasvava kielikysymys johti vuonna 1898 suomen- ja ruotsinkielisten piirikuntien jakautumiseen. Metodismi levisi vahvasti Karjalaan.
Vuonna 1911 Suomen metodistikirkko sai täysivaltaisen aseman kirkkokunnan sisäisellä hallinnollisella päätöksellä. Uusi uskonnonvapauslaki vuonna 1923 kuitenkin edellytti, että kaikkien kirkkojen oli järjestäydyttävä virallisiksi uskonnollisiksi yhdyskunniksi lain vaatimusten mukaisesti.
Niinpä vuonna 1925 Suomen metodistikirkko rekisteröitiin alun perin nimellä Suomen piispallinen metodistikirkko, joka teki siitä laillisesti tunnustetun toimijan Suomessa. Ruotsinkieliset metodistit perustivat oman uskonnollisen yhdyskuntansa samoihin aikoihin, mutta yhteistyö jatkui pitkään tiiviinä.
Sadan vuoden luoviminen ristiaallokossa
Ennen toista maailmansotaa kirkko kasvoi nopeasti ja perusti uusia seurakuntia sekä kirkkorakennuksia, kuten Helsingin Lähetystalon vuonna 1929. Myös pyhäkoulutyö ja nuorisoliiton leiritoiminta oli elinvoimaista.
Vuonna 1931 koettiin lapsikasteen vuoksi opillinen kriisi, jossa kolme pastoria erosi kirkosta. Kriisi heijasti laajempaa Suomen vapaakristillisen kentän liikehdintää kastekysymyksen ympärillä. Sotien jälkeen kirkko menetti Karjalan alueen seurakunnat ja Vuoksenlaakson suuri seurakunta siirrettiin evakkoon Vesivehmaalle.
Vuonna 1958 vihittiin ensimmäinen naispastori, Eila Pimiä. Vuonna 1968 kirkko liittyi United Methodist Churchiin. 1900-luvun loppupuolella jäsenmäärä laski, mutta monet seurakunnat alkoivat jälleen kasvaa 2000‑luvulla.
Vuonna 2025 Suomen metodistikirkko koki jakautumisen, kun osa jäsenistä perusti oman metodistikirkon Global Methodist Churchin alaisuuteen. Jakautumiseen vaikutti kattojärjestö United Methodist Churchin päätös vapauttaa ihmisen seksuaalisuuteen liittyvien kantojen muotoilu alajärjestöilleen huolimatta siitä, ettei Suomen metodistikirkko muuttanut omia kantojaan.
Nykytilanne
Suomen Metodistikirkossa on nykyisin noin 700 jäsentä ja 8 seurakuntaa: Turussa, Porissa, Tampereella, Oulussa, Kuopiossa, Lahdessa, Vesivehmaalla ja Helsingissä. Yhteistyö ruotsinkielisen metodistiseurakunnan kanssa on viime vuosina tiivistynyt. Myös leiritoiminta on kokemassa uutta nousua.
