Silta, uutiskirje marras-joulukuu 2026

Rakkautena vaikuttava usko

”Kristuksessa Jeesuksessa ei hyödytä ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus. Tärkeää on rakkaudessa vaikuttava usko.” (Gal. 5:6)

Silta oli 17. lokakuuta toista kertaa mukana Asunnottomien yö -tapahtumassa Tuomiokirkkotorilla. Kokemus oli rohkaiseva ja vaikuttava. Saimme käytännössä nähdä, mitä Paavalin kuvaama rakkaudessa vaikuttava usko tarkoittaa: heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kohtaamista, heidän tarpeisiinsa vastaamista ja sitä, että annamme eteenpäin sen, mitä itse olemme saaneet.

Viime vuonna jaoimme tapahtumassa noin 150 makkaraa, jotka riittivät juuri sulkemishetkeen. Se oli kuin ruokaihme. Tänä vuonna teltan sijainti oli keskeisempi, ja makkarat loppuivat jo ennen tapahtuman päättymistä. Niitä jaettiin kuitenkin yli 400 kappaletta. Sen jälkeen tarjosimme vielä mehua ja lahjoituksena saamaamme leipää. Tapahtuma kesti tällä kertaa tunnin pidempään ja päättyi vasta klo 21.  Kukaan ei jäänyt ilman ruokaa. Olemme kiitollisia kaikesta, mitä saimme lahjaksi jaettavaksi.

Oikeastaan ihan ensimmäisinä loppuivat seurakunnasta ja Mahdollisuuksien illasta kertovat esitteet.

Ihmiset olivat hengellisistä kysymyksistä kiinnostuneita. Saimme käydä monia hyviä keskusteluja ja rukoilla muutamien ihmisten kanssa, senkin jälkeen, kun esitteet olivat loppuneet ja telttaa jo pakkailtiin.

Palvelutyössä oli mukana hieno joukko vapaaehtoisia, ja saimme tehdä yhteistyötä myös Metskun kanssa. Jokainen löysi oman paikkansa.

Ulospäinsuuntautuvassa työssä tarvitaan monenlaisia tehtäviä: teltan pystyttämistä, makkaranpaistoa, tarjoilua, rukousta ja ihmisten kohtaamista. Yhdessä saamme enemmän aikaan.

Illan aikana oli hyvä mahdollisuus harjoitella ihmisten lähestymistä ja keskustelujen aloittamista. Jeesus kehotti meitä olemaan kätkemättä valoamme vakan alle. Ihmiset tarvitsevat toivoa, ja meidän toivomme on Kristuksessa. Jos makkara toi ihmiset teltalle, oli ilo saada täyttää sekä fyysistä että hengellistä nälkää. Keskusteluissa nousi esiin myös teologisia kysymyksiä, mutta kuten Paavali muistuttaa, opillisia yksityiskohtia tärkeämpää on usko, joka näkyy rakkauden tekoina.

Joulun lähestyessä monet tekevät hyvää lähimmäistensä hyväksi ja hyvää tekevä joulumieli kohoaa. Todellinen joulumieli on Kristuksen mieltä. Meilläkin on edessä Villasukkamarkkinat, joissa kohtaamme ihmisiä Hämeenkadulla, tarjoamme glögiä ja pipareita sekä kutsumme kirkkoon lämmittelemään ja laulamaan joululauluja. Tule mukaan sinnekin!

Samalla voimme seurakuntana pohtia, miten vahvistamme ulospäinsuuntautunutta toimintaamme. Se kuuluu myös visioomme ja toimintasuunnitelmaamme. Ennen kaikkea jokainen päivä tarjoaa mahdollisuuden elää todeksi Kristuksen mieltä sanoissa ja teoissa: osoittaa rakkaudessa vaikuttavaa uskoa.

Siunattua loppusyksyä ja joulun odotusta!

Pastori
Liisa Lehti
Silta, Turun metodistiseurakunta
liisa.lehti@metodistikirkko.net, p. 040-1396061


Sillan tuleva ohjelma


Sillan syyskokouksessa vahvistettu visio

”Yhteinen uskomme Jeesukseen ja yhteytemme on monien mahdollisuuksien silta”.

USKO

Silta on Jeesuskeskeinen lämminhenkinen seurakunta. Uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan: Isään, Luojaan ja elämän antajaan, Jeesukseen Kristukseen, syntiemme sovittajaan ja Pyhään Henkeen, uskomme antajaan. Tavoitteenamme on julistaa ilosanomaa Jeesuksesta ja hänen rakkaudestaan meitä kohtaan ja elää yhä enemmän niin kuin Jeesus eli – rakastaen Jumalaa ja lähimmäisiä koko sydämestämme ja mielestämme.

Silta on vahvasti esillä myös netissä jakaen evankeliumia ja opetuksia seurakunnan verkkosivuilla ja YouTubessa. 

YHTEYS

Silta tarjoaa seurakuntakodin kaikille ikäryhmille, myös heikoimmassa asemassa oleville ja hengellisesti kodittomille ihmisille. Meillä on yhteisestä uskosta koostuvat yhteys, joka vaikuttaa yhä enemmän myös metodistisena yhteytenä. Olemme uskovien yhteisö, joka haluaa tehdä yhteistyötä muiden kristillisten seurakuntien kanssa ja tavoittaa yhteyteensä lisää erilaisia ihmisiä ja myös kansainvälistyä.

Yhteyttä seurakunnassamme rakentavat niin eri teemojen ja tarpeiden ympärille muodostuneet pienryhmät kuin kaiken ikäisten seurakuntalaisten yhteiset jumalanpalvelukset, retket, kerhot ja ulospäinsuuntautunut toiminta.

MAHDOLLISUUKSIEN SILTA

Haluamme nähdä ja tunnistaa jokaisen ihmisen kutsun ja lahjat ja antaa mahdollisuuden niiden kautta palvella Jumalaa ja kasvaa uskossa. Ihmisten erilaisten lahjojen hyödyntäminen voi luoda monenlaisia uudenlaisia tapoja palvella Jumalaa ja levittää evankeliumia. Lapset ja nuoret otetaan mukaan palveluun ja seurakunnan kehittämiseen.

Rukoustyö on tärkeää ja haluamme panostaa jatkossa rukouksen hengen ja armolahjojen nostamiseen. Annetaan Jumalalalle mahdollisuus toimia meissä ja meidän kauttamme.


Sillan tavoitteet lyhyesti vuodelle 2027

  • Uusien ihmisten tavoittaminen, mm. nettityön kautta.
  • Tiimien rakentaminen ja vahvistaminen eri palvelumuotojen ympärille.
  • Pienryhmien lisääminen ja hengellisen kasvun tukeminen.
  • Yhteyden vahvistaminen seurakuntaperheenä jumalanpalvelusten, tavoittavan toiminnan, retkien ja leirien kautta.
  • Kansainvälistyminen ja yhteistyö Metskun kanssa.
  • Erityinen painopiste on edelleen lapsityössä. Myös koko seurakunnan yhteisöllisyys on tavoitteena. Yhteisöllisyyttä tukee mm. yhteinen missio, seurat ja leirit.

Anna joululahja seurakunnalle

Voit auttaa seurakuntaa tekemään enemmän hyvää antamalla myös seurakunnalle joululahjan.

Lahjan tai seurakuntamaksun voit laittaa seurakunnan tilille näillä tiedoilla:

Turun metodistiseurakunta Tilinumero: FI8557169020083338 viesti: seurakuntamaksu tai lahjoitus

Kiitos lahjastasi! Seurakuntaneuvosto Silta, Turun metodistiseurakunta